Kirpputoreilla on kiva kiertää. Vuosien varrella etsijän silmä on harjaantunut: kivan pöydän erottaa jo pikaisella vilkaisulla! Suosikkeihini kuuluvat myös Fida-lähetystorit ja kirkon kirpputorit. Molemmille voi lahjoittaa tarpeettomaksi jääneitä tavaroita ja huonekaluja. Itse olen molemmille raahannut säkkikaupalla vaatetta ja tavaraa, Fida realisoi tavarat rahaksi ja käyttää rahat mm. katulasten hyväksi, mutta kirkko kuljettaa ilmeisesti esim. Viroon vaatetta. Näiltä toreilta voi tehdä oikeita löytöjä! Varsinkin retrosta innostuneille oivia paikkoja. Edelliseen siis lisäten, että sen lisäksi että olen raahannut sinne paljon tarpeetonta, olen myös haalinut takaisin päin tarpeellista. Ja vähemmän tarpeellista. Mutta kaunista ja kivaa:)
Tämä Bambi on silityskuva, en ole vielä raaskinut sitä mihinkään silitellä, mutta ajatuksena on käyttää tämä esim. kassiin tai tunikaan/paitaan. Katsotaan, koska sopiva kohde tulee vastaan:) Löysin tämän Fida-lähetystorilta hintaan 0,1€. Kokoa kuvalla on n. 10x17 cm. Vähän jännittää, toimiiko kuva vielä, tarttuuko silitettäessä kankaaseen vai hajoaako...Raportoin kun on raportoitavaa!
Jyväskylän Säynätsalon kirpputorilta kaivoin takahuoneesta vaaterekin alta vanhan leipomolaatikon: hinta taisi olla 30€ mutta pienen neuvottelun jälkeen hinta tippui 10€. Monesti tavarat etsivät pitkään paikkaansa, tämä pala historiaa sai arvoisensa paikan polttopuiden säilityspaikkana olohuoneessamme. Väri ei varsinaisesti sovi olohuoneemme väritykseen, mutta koska laatikko on hyvässä maalissa, en millään raaski turmella sen ulkomuotoa turhamaisuudella:) Eli olkoon siniharmaa, ehkäpä olohuone saa muuttaa väriään halkolaatikon mukaan!
Viimeisimpiin löytöihin kuuluu keramiikkalaatta, joka tarttui mukaan Savonlinnan reissultamme. Kaunis vaikka pannunalusena puutarhaan! Savonlinnan reissulla MLL:n kirpputorilta tarttui matkaan vielä pussillinen vetoketjuja: kympillä 100 vetoketjua. Niistä on ollut iloa äidille ja lapsille: ystävältäni saatu farkkukangas muuntui farkuiksi, niihin löytyi sopiva vetoketju pussista. Ja nuorempi poikani on keksinyt, että vetoketjut ovat isoja ja pieniä haukia: niiden kitoja voi avata, niitä voi kalastaa ja syödä!
Ihana tuo silityskuva! Jos et uskalla silittää, niin ompele vaan reunoista, eikö? Ja "hei, hoi, hauki"!
VastaaPoistaOnks se Säykin kirppari hyvä? Mie oon vain mennyt siitä ohi, myö ei ikinä olla satuttu siihen niin, että se ois ollut auki.
VastaaPoistaHienoja löytöjä, sulla on näköjään hyvä kirppisnenä! :)
Kiitti hei tytöt kommenteista! Säykin kirpparista voi edellinen kommentoija kertoa vähän lisää, on aika omituinen paikka mutta oikeesti tällasen harakan taivas! Että paljon on tavaraa ja romua, helmiä siellä täällä... Ja silityskuvasta: se on sellanen oikee silityskuva, ei kangasmerkki, eli on pakko silittää. Katotaan, tänään löysin kirppikseltä oletettavasti Trikookellarin vanhoja trikoita! Lienevät Nansoa yms., ainakin yhdestä vaaleanpuna-valkoraitaisesta froteekankaasta tuli mieleen äitiyspakkauksen potkuhousut. Kuvia laitan tulemaan kun ehdin. Mietin että niistä yhteen pinkkiin trikooseen vois silityskuva sopia, jos tekisi t-paidan tai lyhyen tunikan. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan;)
VastaaPoista